Luulen, että nyt on oikea hetki kirjoittaa. En oikeastaan koskaan hyvästellyt äitiäni. Seisoin hautajaisissa kukkavihko kädessä ja laskin sen arkun viereen. Sanoin sana,t jotka luki kortissa, mutta en koskaan OIKEASTI hyvästellyt äitiäni. En ole halunnut päästää hänestä irti. Nyt teen sen. En siksi, että haluan. Vaan siksi, koska rakastan.

Mutta miten hyvästellä ihminen, joka on jo poissa? Miten hyvästellä ihminen, jota ei koskaan halua päästää luotaan.

"Sinä jo lähdit, mutta nyt annan sun mennä, Äiti. Tule luokseni taas kun aurinko heräilee. Iloitsen sun hymystä sydämessäni ja mutta päästän susta irti. Olet vapaa, sillä rakkaus ei koskaan kuole. Olit rohkeampi kuin yksikään meistä, kauniimpi kuin taivas tai yksikään sana, rakkaampi kuin elämä. Ota palanen minusta mukaan, vie taivaisiin. Säilytä, kunnes olemme taas yhtä. Hei vaan Äiti, olit rakas, olit rakkaampi"